sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

(Kevyt) mansikkakakku

Ohje on alunperin Kinuskikissalta, tässä se niinkuin minä sen pienillä muutoksilla tein.




















Käytin vuokana sydämen muotoista irtopohjavuokaa. Ohje on n.24cm vuoalle tarkoitettu.

Mikäli käytät sokerin sijaan makeutusjauhetta, kakku pysyy todella kevyenä, tuolloin:
Koko kakku: 1200 kcal *)
Yksi pala (12 kpl): 100 kcal *)
*) koristelu ei sisälly kalorimääriin















Pohja:

2 munaa
0,75dl sokeria
0,5dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
7 liivatetta
2 valkuaista
1 prk maitorahkaa (rasvaa 0,3 %)
2dl maustamatonta jugurttia
3dl sokeria
500g mansikoita
2 rkl sitruunamehua

Kiille:
3 liivatetta
2,5dl Fun Light -mansikkamehutiivisteestä tehtyä mehua
punaista pastaväriä

Koristelu:
kokonaisia mansikoita
siivuttuja mansikoita
valkoista candy meltsiä

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi munavaahtoon, kääntele nuolijalla.
Kaada pellille leivinpaperin päälle ja levitä taikina irtopohjavuoan muotoiseksi ja kokoiseksi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia.
Kippaa pohja sokeroidulle alustalle. Anna jäähtyä.

Leikkaa pohja irtopohjavuoan reunaa apuna käyttäen sopivaksi vuokaan. Laita vuoan pohjalle leivinpaperi ja aseta päälle kakun pohja.
Voitele tai käytä vuokasprayta (spray-muodossa olevaa ruokaöljyä) vuoan reunoihin, niin saat kakun reunasta kauniin sileän. Voit myös käyttää reunakalvoa. Mikäli haluat kakun reunoihin koristeellisuutta, leikkaa mansikoita siivuiksi ja aseta niitä vieri viereen vuoan reunoja vasten.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka, jugurtti ja sokeri.
Soseuta mansikat. Laita n. 0,5dl mansikkasoseesta kattilaan yhdessä sitruunamehun kanssa.
Kuumenna seos kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet.
Sekoita muun mansikkasoseen joukkoon ja yhdistä täytteeseen.

Paina vuoan sisäreunaa kiertävät mansikat tiiviisti reunaa vasten ja kaada sitten täyte varoen vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin 3-4 tuntia, mielellään jopa yön yli.

Laita kiillettä varten liivatteet likoamaan kylmään veteen. Laimenna mehu.
Kuumenna n. 0,5dl mehusta kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet.
Kaada muun mehun joukkoon.
Kaada täytteen päälle, kun liemi on haaleaa.

Voit halutessasi laittaa kakun päälle tuoreita mansikoita, leikkaa kantaa hieman pois, että ne pysyvät hyvin pystyssä. Tämän jälkeen lisää kiille varoen, etteivät mansikat lähde liikkeelle.
Jätä reunoille tilaa candy meltsia varten.
Anna hyytyä jääkaapissa vielä 2 tuntia.

Irrota kakku vuoasta. Sulata candy meltsia ja pursota sillä muutama kierros kakun reunoille koristeeksi.

5 kommenttia:

  1. Tosi herkullisen näköistä!!

    VastaaPoista
  2. Aion testata tämän reseptin, koska on sen verta maukkaan näköinen. Upean kakun olet väsännyt!

    t. maria

    VastaaPoista
  3. Ihana! Jotain tämmöistä pitäisi vielä jaksaa väsätä, kun on mansikoita!

    VastaaPoista
  4. Nam!!!
    Tosi kutsuvan näköinen kakku! :)

    VastaaPoista