sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivän Red Velvet-kakku

Amerikassa yksi suosituimmista kakkupohjista on red velvet, jolloin suklaakakkupohjaa muistuttava kakku värjätään punaisella elintarvikevärillä kauniin punaiseksi, hieman punajuuren väriin vivahtavaksi. 
Pohjan ohjeen sovelsin eri resepteistä, mutta täyte on Kinuskikissan kinuskinen kreemitäyte, jonka tein 1,5-kertaisena kuorruttaakseni koko kakun sillä. 
Pahoittelen kovasti, että ihana pohja ei kuvasta näy, sillä kakku meni tuliaisiksi anoppilaan.
Teen toisella kerralla kotona kakun niin, että saan kuvattua myös sisältä :)



















Ohje soveltuu 24cm vuoalle.

Pohja:
150g voita
3,5dl sokeria
3 munaa
5dl vehnäjauhoja
0,5dl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
3dl piimää
2tl valkoviinietikkaa
punaista elintarvikeväriä (suosittelen käyttämään pastaväriä)

Täyte (jos kuorrutat koko kakun, kuten kuvassa, tee 1,5-kertaisena):
225g suolatonta voita
1,5dl siirappia
1dl tomusokeria
200g maustamatonta tuorejuustoa

Vatkaa voi ja sokeri keskenään kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa ainekset sekaisin.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen piimän kanssa.
Lopuksi lisää valkoviinietikka ja elintarvikeväri.

Öljyä ja korppujauhota vuoka ja kaada taikina siihen. Paista uunin alimmalla tasolla 200-asteessa noin tunnin ajan. Varmista kypsyys puutikulla (mikäli tikkuun jää taikinaa, kakku ei ole kypsä).
Anna kakun jäähtyä hetki ennen kumoamista.

Kreemitäytettä valmistaessasi vatkaa ensin voi kuohkeaksi ja lisää sitten loput ainekset ja vatkaa ne sekaisin.

Halkaise jäähtynyt kakku kolmeen osaan ja levitä täytettä väleihin. Lopuksi kuorruta kakku lopulla kreemillä.

Tulppaanit valmistin marengista ruusutyllalla pursottamalla. Tulppaanien varret ja teksti ovat vihreäksi värjättyä pikeeriä.





3 kommenttia:

  1. Innolla odotetaan kuvaa myös sisuksesta:) En ole koskaan Red Velvetiä päässyt maistamaan, ehkä tarttee ruveta siis itse leipomaan:)

    VastaaPoista
  2. siis onko red velvetin ainoa eroavaisuus normiakkuun se että se värjätään?:O oon aina luullu että siinä on jokin muu "juju" :D
    http://maijaleipoo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Maija, kakkuun lisätään viinietikkaa, joka tekee siitä erityisen mehevän, erilaisen kuin mihin Suomessa on totuttu. Lisäksi se ei tarvitse kostutusta, koska on hyvin mehevä. Kakku on melko makea, mutta silti hyvä.

    VastaaPoista