sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Runebergin tortut lasten makuun

Mietin pitkään minkälaisen Runebergin ohjeen tänä vuonna lisäisin blogiini. Kakku, kääretorttu, torttu ja kaikki perinteiset on jo kokeiltu. Pojan päiväkodissa olikin sitten Rubebergin päivänä syöty torttuja ja niiden ohjeen saimme kotiin. Sen ohjeen pohjalta lähdimme tutkimaan mitä kaapista löytyisi ja vähän soveltaen saimme nämä tehtyä. Herkkua tuli ja loput joulupiparitkin sai hyvin hyödynnettyä. Lisäksi herra 4v oli aivan innoissaan, kun pääsi valmistamaan näitä päiväkodin ohjeella ;)













Runebergin tortut (15-20kpl)
300 g rasvaa
3 dl sokeria
4 munaa
2 dl murennettuja pipareita (laitoin nämä mantelijauheen tilalle)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa

Koristeluun:
tomusokeria, vettä
vadelmahilloa

Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri keskenään.
Lisää munat yksitellen samalla vatkaten. 
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen kerman kanssa. 
Täytä muffinivuokia noin 2/3 ja paista tortut 200-asteessa 20-25 minuuttia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti