lauantai 3. tammikuuta 2015

Maustetut mantelit

Pääsin nyt vasta jälkikäteen lisäilemään näitä, joita olen valmistanut jo ennen Joulua, sillä kameramme johto oli kadonnut.. Tästä vinkkiä siis vaikka ensi joulun pukinkonttiin ;) 




















Tarvitset:
1 dl sokeria
0,5 dl ruokokidesokeria
2,5 tl kanelia
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
1 kananmunanvalkuainen
2 rkl vettä
400 g manteleita


Sekoita keskenään kuivat aineet manteleita lukuunottamatta.
Vatkaa valkuainen kevyesti ja lisää joukkoon vesi.
Sekoita mantelit mausteseoksen joukkoon varovasti käännellen.
Nostele mantelit uunipellille, paista 150-asteessa keskitasolla n. 30-40 minuuttia, kunnes pinta on rapea. Muista käännellä muutamia kertoja paahtamisen aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti