lauantai 30. tammikuuta 2010

Karppaajan porkkanamuffinssit

Ohje on muunneltu jostain karppaajan porkkanakakusta, jonka bongasin karppaus.infosta. Maultaan eivät vetäneet vertoja tavallisille porkkanamuffinsseille, nämä maistuivat omaan suuhuni jollain tapaa suolaiselta, mutta ihan syötäviä olivat. Käytin canderelia makeutusnesteen tilalla, joten syy saattaa olla siinä.








Ohjeesta tulee 8-10 muffinssia.

Taikina:
2 munaa
3ml makeutusnestettä
100g voisulaa
100g hasselpähkinäjauhetta
3tl leivinjauhetta
1rkl kanelia
ripaus suolaa
200g porkkanaraastetta

Kuorrute:
1pkt maustamatonta tuorejuustoa
makeutusainetta oman mielen mukaan
sitruuna-aromia

Vatkaa munat, lisää makeutusneste ja voisula sekä yhdistetyt kuivat aineet ja porkkanaraaste. Paista 200 asteessa noin 15 min.

Kuorrute tehdään sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Kuorrutteen voi sivellä vaikka lusikalla muffinssien pintaan, hienomman jäljen saa pursottamalla.

torstai 28. tammikuuta 2010

Jogurttikakku

Tämä kakku ei todellakaan ole kuiva, vaan todella mehevä ja maukas. Suosittelen kokeilemaan jääkaappikylmänä. Löysin ohjeen Kyökkipiika Katilta.

















Taikina:
5dl vehnäjauhoja
3dl sokeria
1tl soodaa
1tl vaniljasokeria
3dl jogurttia (oman maun mukaan)
2 munaa
200g sulaa margariinia

Koristeeksi:
Vaaleanpunaista sokerikuorrutetta
Marsipaanista tehtyjä kukkia

Sekoita aineet keskenään. Paista 175 asteessa n.45 min.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Olen kauan aikaa kuolannut confetin sivuilta tätä Wiltonin ruusu-kahvikakkuvuokaa.
Kävin tänään Prismassa ja kuinka ollakaan, löysin lähes vastaavan silikonisena. Se lähti matkaan, saa tehtyä hienoja kakkuja :) Lähipäivinä varmaankin teen kokeilukakun tuolla, katsotaan mitä tulee.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Toinen suklaajuustokakku

Tein tällä kertaa pienemmän suklaajuustokakun, hieman sovelletulla reseptillä sen mukaan mitä kaapista löytyi. Vuokana käytin tavallista suorakaiteen muotoista silikonivuokaa. Hyydykekakkuja on kuitenkin helpompi tehdä reuna- tai irtopohjavuoalla, jälkikin on huomattavasti siistimpää.














Pohja:
100g kaurakeksejä
50g sulatettua margariinia

Täyte:
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,25 dl kaakaojauhetta
0,5 dl perunajauhoja
2,25 dl kermaa
1 dl maitoa
1 ,5 dl vispikermaa
1 valkuainen
3 liivatetta
0,25 dl vettä

Koristelu:
Suklaamurskaa, kaakaojauhetta

Murskaa keksit pieneksi muruksi. Sulata margariini ja lisää se keksimurujen joukkoon. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle. Jos et omista irtopohjavuokaa, kannattaa vuoka vuorata ensin kelmulla ja sen jälkeen laittaa pohjalle leivinpaperi. Laita pohja jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi.

Sekoita kuivat aineet kattilassa, lisää sitten maito ja kerma joukkoon pienissä erissä. Kuumenna liedellä, kunnes seos pulpahtaa. Jäähdytä esimerksiksi vesihauteessa.

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Vaahdota vispikerma, lisää halutessasi joukkoon ripaus vaniljasokeria. Sekoita kiisselin joukkoon. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi, sekoita liivatteet siihen. Lisää liivatevesi ohuena norona täytteeseen ja sekoita. Kaada vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia, mielellään yön yli.

Koristele vasta irroitettuasi kakun vuoasta. Voit esimerkiksi sihdata päälle kaakaojauhetta ja koristella suklaamurusilla. Itse lisäsin kakun reunoille vielä Prismasta löytyneitä sipsien muotoisia suklaita, joissa on minttuhippuja mukana.

perjantai 22. tammikuuta 2010

SLY 10


Päätimpä lähteä mukaan Salainen leivontaystävä 10-kierrokselle :)


Helmin herkku

Olen tehnyt tätä kerran ennen blogiani ja nyt piti saada tehdä uudelleen, todella hyvä resepti, Merjalta lainattu. Tein kuorrutetta kaksinkertaisen määrän, joten laitan reseptin niin kuin itse tein, muutin myös mitat kahvikupeista deseiksi.
















Pohja:
3 munaa
3dl sokeria
4,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
150g sulaa rasvaa
1,5dl maitoa

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lisää sulatettu voi, sekä maito. Sekoita hyvin. Vuoraa pelti leivinpaperilla. Kaada taikina leivinpaperin päälle. Paista pohjaa 200 asteessa noin 10-15 min. Anna jäähtyä.

Kuorrutus:
450 g Tomusokeria
8 rkl Sulatettua rasva
8 rkl Kahvijuomaa
4tl Vaniljasokeria

Sekoita ainekset keskenään. Levitä tasaisesti vielä hiukan lämpimän pohjan päälle. Painele kuorrutteeseen halutessasi sokerihelmiä. Anna kuorrutteen kovettua. Helmin Herkku sopii hyvin pakastettavaksi.

torstai 21. tammikuuta 2010

Ankka sokerimassasta

Ensi kuussa on tulossa poikani 6kk-synttärit ja harrastamme vauvauintia, siksi kylpyankka sopi mielestäni hyvin teemaan. Saattaa olla, että teen ankalle vielä uimahousut, olen ihan kahden vaiheilla.

Ankka on valmistettu kokonaan sokerimassasta, jota voi valmistaa itse tai tilata esim.confetista.
Nokan ja siivet liimasin elintarvikeliimalla ankkaan kiinni ja silmät maalasin wiltonin mustalla pastavärillä valkoisen sokerimassapalan päälle.



tiistai 19. tammikuuta 2010

Rahkavoitaikina

Voitaikinaa helppotekoisempi versio on nimeltään rahkavoitaikina. Tätä taikinaa voi käyttää yhtä lailla suolaisiin- ja makeisiin leivonnaisiin, kuten erilaisiin torttuihin.

250g voita/margariinia
1tl leivinjauhetta
4dl vehnäjauhoja
250g maitorahkaa

Sekoita pehmeä rasva ja jauhot kulhossa, nypi murumaiseksi.
Lisää maitorahka nopeasti sekoittaen joukkoon.
Vältä taikinan vaivaamista, sillä se sitkistyy herkästi.

Kaulitse taikina jauhotetulla pöydällä n.1cm paksuksi levyksi.
Laita taikina viilentymään jääkaappiin ainakin tunniksi.

Kun otat taikinan käyttöön, taita taikina kolminkerroin,
käännä pituussuuntaan ja kaulitse uudestaan.
Toista vielä kerta-kaksi. Tällä saat lisää lehtevyyttä taikinaan.

Voitaikina

Voitaikinaa käytetään sekä suolaisissa, että makeissa leivonnaisissa, esimeskiksi joulutortuissa. Hieman kevyempi versio voitaikinasta on nimeltään lehti(voi)taikina, jonka valmistuksessa käytetään voin tilalla kasvimargariinia. Molempia taikinoita myydään myös kauppojen pakastealtaissa valmiina.

150g voita
3dl vehnäjauhoja
3/4dl kylmää vettä

Sekoita pehmeä rasva ja jauhot kulhossa.
Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi.
Kaulitse taikina jauhotetulla pöydällä n.1cm paksuiseksi.
Taita taikina kolminkerroin, käännä pituussuuntaan ja kaulitse uudestaan.
Toista vielä kerta-kaksi.
Anna taikinan kovettua hieman jääkaapissa.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Murotaikina

Murotaikina on todella monikäyttöinen, siitä voi tehdä niin makeiden piirakoiden pohjia kuin pikkuleipiäkin. Murotaikinaa saa myös valmiina lähes jokaisen kaupan pakastealtaasta.

125g voita tai margariinia
1,5dl sokeria
1 kananmuna
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

Vaahdota pehmennyt rasva ja sokeri, lisää muna vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Sekoita tasaiseksi nopeasti.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Porkkanamuffinssit

Porkkanakakkureseptiä soveltaen päätin kokeilla vastaavien muffinssien tekemistä. Hyviähän niistä tuli!










Taikina:
2-3 porkkanaa (2 dl porkkanaraastetta)
2 dl vehnäjauhoja
n.1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
0,75 tl kanelia
n.0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl öljyä
1-2 kananmunaa

Kuorrutus:
1/2 rs (100g) maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl tomusokeria
ripaus vanilliinisokeria
muutama tippa sitruunamehua

Koristeeksi:
Sokerimassasta muotoiltuja porkkanoita.

Vispaa munat kuohkeiksi, lisää joukkoon öljy ja porkkanaraaste.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen samalla sekoittaen.
Jaa taikina muffinivuokiin.

Paista 200 asteessa n. 15-20 min.

Sekoita kuorrutusaineet keskenään ja sivele valmis kuorrutus jäähtyneiden muffinssien päälle.
Koristele mielesi mukaan, vaikka pähkinärouheella.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Karppaajan meetvurstileipäset

Innostuin karppaamisesta ja löysinkin karppaus.infon resepteistä tämän. Jätin reseptistä unikonsiemenet pois, koska unohdin ne kauppalistalta :D Leipäset eivät ehkä ole mitenkään kauniita, mutta kyllä ne maistuvia olivat.












10 annosta

Tarvitset:
3 munaa
1 dl vettä (tai muuta nestettä)
3 tl Fiber Huskia (=Psylliiniä)
2 rkl pellavarouhetta
1 rkl soijajauhoa
n.200 g juustoraastetta
3 tl leivinjauhetta
12 meetvurstviipaletta

Vatkaa munien rakenne rikki haarukalla. Lisää joukkoon fiber husk, soijajauho, pellavarouhe ja vesi. Seos on hyvin juoksevaa tässä vaiheessa.
Vatkaa haarukalla niin että kuivat aineet sekoittuvat hyvin, sekoita joukkoon juustoraaste ja unikonsiemenet. Taikina turpoaa, etenkin fiber husk imee itseensä nopeasti nestettä ja alkaa puuroutua.
Taikinan klimppiytymisen estämiseksi vatkaa haarukalla taikinaa aina välillä, sillä aikaa kun uuni lämpiää.
Levitä meetvurstin viipaleet pellille leivinpaperin päälle, yhteensä 12. Sekoita taikinaan viimeiseksi leivinjauhe. Tässä vaiheessa taikina on jo melko kiinteää massaa.
Nosta ruokalusikallinen taikinaa jokaisen meetvurstiviipaleen päälle.

200 astetta ja 15-20min

Koko resepti sisältää ainoastaan n.5 g hiilareita, eli alle puoli grammaa hiilareita per leipänen! Juustoista, nesteestä ja metukasta riippuen kaloreita leipäsessä on noin 120 ja proteiinia reilu 8g. Sekä tietenkin runsaasti kuitua!

lauantai 9. tammikuuta 2010

Mokkapalat

Itsehän kutsun näitä masaliisoiksi, mutta pistettiin nyt vähän "kansainvälisemmällä" nimellä resepti tänne. Pojan kummit ovat tulossa kylään, joten jälleen sain hyvän tekosyyn tehdä herkkuja :D Resepti on peräisin äidiltäni.

















Pohja:
2 kananmunaa
3dl sokeria
1,5dl maitoa
4,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
150g sulaa voita

Kuorrutus:
200g tomusokeria
4rkl sulaa voita
5rkl kylmää kahvia
1rkl kaakaojauhetta
2tl vanilliinisokeria

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää pikkuhiljaa sekaan. Lisää lopuksi sula voi vatkaten taikinaa kevyesti.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle syvälle uunipellille ja levitä tasaiseksi kerrokseksi.
Paista 20min 225 asteessa

Anna pohjan jäähtyä. Sekoita kuorrutuksen aineet hyvin keskenään ja levitä pohjan päälle. Ripottele halutessasi esimerkiksi nonparelleilla. Itse koristelin kermavaahdolla ja sokerimassa-, marsipaani- ja pikeerikoristeilla.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Pienet jauhelihapiiraat

Halusin kokeilla pienten suolaisten piiraiden tekemistä, kun sain pukilta juuri sopivia silikonisia muffinssivuokia. Kuva huomattiin ottaa, kun puolet piiraista oli jo syöty, joten se on vähän mitä on.

















Tarvitset:
1 valmis piirakkataikina (myös ruistaikina käy)

200g jauhelihaa
1 sipuli
Säilykepersikkaa
Mausteita oman maun mukaan
Munamaitoa
Juustoraastetta


Ruskista ja mausta jauheliha ja sipuli pannulla, lisää lopuksi paloiteltua persikkaa sekaan.
Painele piirakkataikinaa silikonisiin vuokiin. Lisää jauhelihaseos ja munamaito.
Päälle voi halutessaan ripotella juustoraastetta.

200 astetta ja 15-20min

Suklaajuustokakku

Veljeni perheineen on tulossa kylään, joten sain mahdollisuuden jälleen leipoa herkkuja. Tällä kertaa kokeilussa "Helmeilevää"-blogista löydetty suklaajuustokakku.


















Pohja:
1pkt (175g) domino keksejä
0,5 pkt (200g) digestive keksejä
100g margariinia

Täyte:
2,5dl flora vanillaa
1pkt maustamatonta tuorejuustoa
200g fazerin sinistä
2 pätkistä
4 liivatelehteä
tilkka vettä
ripaus vaniljasokeria

Koristeluun:
sulaa suklaata
pätkiksiä

Murskaa keksit koneella tai käsin pieneksi muruksi. Sulata margariini ja kaada se keksimurujen joukkoon. Painele keksit irtopohjaisen vuoan pohjalle, jonka olet vuorannut leivinpaperilla. Laita pohja jääkaappiin ja tee sillävälin täyte.

Sulata suklaat ja anna jäähtyä vähän aikaa. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vispaa flora vanilla kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon maustamaton tuorejuusto -johon voi listätä ripauksen vaniljasokeria ja sulatettu suklaa. Puristele liivatelehdistä vesi pois ja loita ne pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä. Lisää liivatteet ohuena nauhana vaahtoon, kokoajan sekoittaen. Kaada vaahto pohjan päälle ja tasoita pinta. Laita jääkaappiin hyytymään. Anna hyytyä 2-4 tuntia tai seuraavaan päivään.

Koristele pätkishipuilla ja sulalla suklaalla.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Jäätelöcharlotta

Ehkä jäätelöohje ei ole näin talvella kovin ajankohtainen, mutta satuin löytämään sen tonkiessani vanhoja kuvia koneeltani.

Jäätelöcharlottaa voi tehdä melkein miten vain, tässä oma maailman yksinkertaisin versioni siitä.



















Tarvitset:
1 kääretorttu (käytin kaupan valmista kääretorttua)
2-3 litraa jäätelöä (käytin mansikkajäätelöä)

Siivuta kääretorttu noin 1cm paksuiksi siivuiksi (kulhon koosta riippuu paljonko tarvitaan jäätelöä ja kääretorttua). Sen jälkeen vuoraa kulho kelmulla. Peitä seuraavaksi kulhon reunat kääretorttuviipaleilla.
Lisää jäätelö kulhoon ja tasoita pinta. Jäätelöä kannattaa pehmittää esimerkiksi lusikalla ennen levittämistä. Halutessaan jäätelömakuja voi laittaa erilaisia ja niiden väliin voi myös lisätä hilloa.

Lopuksi lado loput kääretorttuviipaleet jäätelön päälle pohjaksi.

Pidä kakkua pakastimessa pari tuntia ennen tarjoilua. Nosta se huoneenlämpöön noin 10min ennen tarjoilua ja kumoa lautaselle.

Kakun voi koristella mielensä mukaan vaikka marjoilla tai marsipaanikoristeilla.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Lohipasteijat













Ohjeesta tulee n. 15kpl pasteijoita.

Tarvitset:
1pkt valmista lehti(tai voi-)taikinaa

300g kypsennettyä lohta
2kpl kovaksi keitettyä munaa
1dl keitettyä riisiä
1 kananmuna voiteluun
Mausteita oman maun mukaan

Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi noin 5 mm paksuksi levyksi. Leikkaa siitä noin 10 x 10 cm neliöitä.
Sekoita täyteainekset. Laita jokaiselle levylle n. ruokalusikallinen täytettä. Taita kolmioiksi ja nipistele kolmion reunat yhteen. Varo täyttämästä kolmioita liikaa, että saat kolmiot suljettua.
Voitele vatkatulla kananmunalla.

Paista 15 minuuttia 225-asteessa.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Uuden vuoden koristeet

Petyin ensimmäisiin tekemiini raketteihin sen verran reilusti, että päätin tehdä uudet koristeet uuden vuoden muffinsseihin.

Laatat ovat sokerimassaa (voi myös valmistaa itse), teksti on tummaa suklaata, käytin sen laittamiseen koristelukynää. Raketteissa oranssi on sokerimassaa ja muut osat marsipaania.

Näistä tuli jo edellisiin verrattuna huomattavasti parempia, mutta on tästä vielä paljon varaa parantaa. Katsotaan mitä vuoden päästä saan aikaiseksi.