keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Suklaakakku

Kinuskikissan pähkinäsuklaakakun reseptiä hieman muutellen olen jo monet kerrat tehnyt tätä suklaakakkua. On herkkua :)














Pohja:
175g voita tai margariinia
1dl vettä
3rkl kaakaojauhetta
2,5dl sokeria
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
1tl vaniljasokeria
1dl ranskankermaa/smetanaa
2 munaa

Kuorrutus:
150g voita tai margariinia
1dl kaakaojauhetta
2rkl maitoa
6dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria

Mittaa voi, vesi ja kaakaojauhe kattilaan. Kuumenna kiehumispisteeseen ja jatka keittämistä n. 5 min ajan. Anna jäähtyä. Lisää sitten sokeri.

Yhdistä loput kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon. Lisää sitten ranskankerma ja kevyesti vatkatut munat. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vaivaa sitä turhaan.

Kaada taikina voideltuun, halkaisijaan n. 26 cm kakkuvuokaan (myös leivinpaperilla vuorattu uunivuoka käy). Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 30 min. Anna jäähtyä.

Mittaa kuorrutusta varten kattilaan voi, kaakaojauhe ja maito ja keitä seosta hetken aikaa. Ota liedeltä ja lisää tomusokeri ja vaniljasokeri. Sekoita kunnes kuorrutus on tasaista ja jäähtynyt. Sulaa margariinia/sokeria irtoaa seoksesta pitkän aikaa, joten voit nopeuttaa jäähtymistä ja jämäköitymistä kylmässä vesihauteessa.

Levitä hyvin jäähtynyt kuorrutus kakun päälle ja koristele haluamallasi tavalla.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Arvonta Tigen Keittiössä!!

Noniin, vihdoin ja viimein on tulossa arvonta.
Loppuvuodesta unohdin täysin blogin 1v. arvonnan, joten ajakoon tämä nyt senkin asian.

Palkintona on jotakin pientä, koristeluun liittyvää :)

Säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. arvan saat kommentoimalla tätä postausta,
mielelläni kuulisin mistä päin luet tätä ja miten olet tänne eksynyt :)
Palaute on myös tervetullutta!
2. arvan saat, mikäli liityt myös lukijakseni
3. arvan saat, jos linkität blogini, halutessasi voit käyttää allaolevaa kuvaa.

Ps. Mainitsethan viestissäsi monellako arvalla olet mukana.
Ja anonyymit, jättäkää itsestänne jokin tunniste,
nimimerkki tms. jonka mukaan tiedän sitten huhuilla voittajaa :)


Arvonta-aika on tästä hetkestä 9.4. lauantaihin saakka.
10.4. pyrin sitten arpomaan voittajan.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Vadelmacupcakes




















12 kappaletta

Taikina:
2 munaa
1,5dl sokeria
2,5dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
50g sulaa voita
200g vaniljarahkaa
200g vadelmia

Päälle:
2,5dl flora vispiä
värisokeria

Vaahdota munat ja sokeri.
Sekoita kuivat aineet ja sihtaa muna-sokerivaahtoon vuorotellen voisulan kanssa.
Lopuksi lisää vaniljarahka ja vadelmat ja sekoita.














Jaa taikina muffinssivuokiin.

















Paista 200 asteessa n.20 minuuttia

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Hunajakakku

Maku on aika hunajainen, mielenkiintoinen, mutta ei ollenkaan paha.
Kiva kokeilla välillä jotakin uutta ja erilaista!
















Tarvitset:
6 munaa
2,25dl hunajaa
110g vehnäjauhoja
110g hasselpähkinärouhetta

Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin.
Laita hunajapurkki lämpimään veteen, että saat siitä juoksevampaa.
Vatkaa valkuaiset erikseen, sen jälkeen vatkaa keltuaiset ja hunaja keskenään.
Kääntele ensin puolet valkuaisista keltuaisseoksen joukkoon, kääntele vielä loputkin.
Seuraavaksi sihtaa vehnäjauhot ja lisää hasselpähkinärouhe.
Kääntele vielä varoen taikina tasaiseksi.

Öljyä 20cm kakkuvuoka ja kaada taikina siihen.















Paista 180 asteessa 30-40min. Tarvittaessa peitä lopuksi foliolla, jos kakku alkaa tummumaan.

Kumoa kakku ja koristele mielesi mukaan.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Lätyt




















n. 10 kpl

Taikina:
8dl maitoa
2 munaa
1,5tl suolaa
2tl sokeria
4dl vehnäjauhoja
4rkl öljyä

Sekoita ainekset keskenään ja anna turvota puolisen tuntia.













Paista kauniin kultaisiksi ja tarjoa esim. vadelmasoseen kanssa.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Appelsiinijuustokakku kotiinpalaaville

Reissusta kotiin palaavalle porukalle halusin tehdä yllätyksen odottamaan jääkaappiin.
Nyt juuri sataa taivaan täydeltä räntää, mutta viime päivien keväiset ilmat saivat mieleni haluamaan jotakin keväistä kakkua. Tein kakun 20cm vuokaan, jolloin käytin n. 2/3 aineksista.


















Ohje on 24-26cm vuoalle.

Pohja:
200g digestive-keksejä
75g margariinia

Täyte:
300g maustamatonta tuorejuustoa
1,25dl sokeria
3tl vaniljasokeria
3rkl sitruunamehua
1 appelsiinin kuoriraaste
3dl flora vispiä
0,5dl appelsiinimehua
5 liivatetta

Kiille:
1 appelsiini siivutettuna
2dl appelsiinimehua
0,75dl sokeria
3 liivatetta

Valmista pohja ohjeen mukaan.
Sekoita tuorejuusto, sokerit, sitruunamehu ja pieneksi raastettu appelsiininkuori sekaisin.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa flora vispi kuohkeaksi.
Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi. Purista liivatteista enin vesi pois ja sekoita ne appelsiinimehuun. Anna hieman jäähtyä ennen täytteeseen lisäämistä.
Lisää lopuksi vasta flora vispi ja sekoita. Kaada täyte pohjan päälle ja levitä se tasaiseksi.
Anna kakun hyytyä muutama tunti, mielellään yön yli.














Kiillettä varten leikkaa appelsiinista ohuita siivuja.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Sekoita sokeri ja mehu, kuumenna ne kiehuvaksi.
Lisää puristetut liivatteet.
Asettele appelsiinin siivut kakun päälle ja kaada neste hieman jäähtyneenä.
Anna hyytyä ainakin puolisen tuntia.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Laskiaispullat

"Laskiainen on katolisen kirkon kirkon kevätpaaston alkajaisjuhla. Laskiaista vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Siihen kuuluvia juhlapäiviä ovat laskiaissunnuntai, sekä kaksi päivää myöhemmin oleva laskiaistiistai, useissa maissa myös niiden välinen maanantai.

Suomalaisen laskiaisen perinteistä elävät mäenlaskun ja jääkelkkojen tapaiset huvit. Enää laskiaista ei yhdistetä pellavankasvuun, vaan siinä hyvästellään pimein talvi ja aletaan odottaa kevättä. Laskiaisen perinneruokiin kuuluvat hernekeitto ja laskiaispullat." -wikipedia


















Tarvitset:

0,5l vettä
50g hiivaa
2dl sokeria
2tl suolaa
1 muna
1,5tl kardemummaa
n.13dl vehnäjauhoja
100g voita

Täyte:
Mansikkahilloa
Kermavaahtoa
Mantelimassaa

Liota lämpimään veteen hiiva, suola ja sokeri.
Lisää myös kardemumma sekä kananmuna.
Lisää jauhoja vähitellen niin kauan, että taikina irtoaa hyvin käsistä.
Lisää taikinaan myös sulatettu voi.
Alusta taikinaa vielä leivinpöydällä n. 8 minuuttia.
Kohota taikina hyvin (n. 1h) ja leivo se sen jälkeen isoiksi pyöreiksi pulliksi.
Kohota pullat jälleen. Ripottele pinnalle vielä sokeria.

Paista pullia 200 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia.

Leikkaa pullasta lakki pois.
Täytä mantelimassalla, vadelmahillolla sekä kermavaahdolla.
Tarjoile kuuman kaakaon kera.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Helppo leipä

Tämä on pullahiiren kautta löydetty, äärimmäisen helppo ohje herkulliselle leivälle.















Tarvitset:
1dl leseitä
4,5dl sämpyläjauhoja
1tl suolaa
1tl soodaa
3dl jogurttia


Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää päälle jogurtti ja sekoita.
Muotoile pyöreäksi leiväksi ja tee ristikuvio veitsellä.

Paista 175 asteessa n.30min