sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Jouluinen panna cotta

Panna cotta on on italiaa ja tarkoittaa sananmukaisesti "keitettyä kermaa". Sillä tarkoitetaan yleensä Piemonten alueelta peräisin olevaa kermavanukasta. Tämän jälkiruoan alkuperä ei ole tiedossa, mutta teorian mukaan kermaa nautittiin aluksi sellaisenaan tai hedelmillä makeutettuna. Vuosien kuluessa tämä herkku kehittyi nykyiseen muotoonsa, jossa kerma sakeutetaan liivatteella vanukkaaksi ja maustetaan vaniljalla ja marjoilla tai hedelmillä. -wikipedia

Tämä ohje on kotilieden sivuilta peräisin, joskin omilla muunnoksilla. 



















Ohjeesta tulee 4-6 annosta. 

Tarvitset:
2dl kahvikermaa
4 tähtianista
ripaus kanelia
100g valkosuklaata
2 rkl sokeria
1tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
2dl kuohukermaa

Kiille:
2dl mustaherukka-karpalomehua
3 liivatelehteä

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. 
Mittaa kahvikerma, anikset, kaneli ja sokeri kattilaan, kuumenna kiehuvaksi. 
Purista liivatteista enin vesi pois, sulata ne ja suklaa kuumaan kermaseokseen. 
Poista mausteet kermasta ja anna jäähtyä. 
Vaahdota kuohukerma ja sekoita suklaaseokseen.
Jaa seos jälkiruokamaljoihin ja anna hyytyä jääkaapissa.


Kiillettä varten liota liivatteet kylmässä vedessä. Purista liivatteista enin vesi pois ja sulata ne tilkkaan mustaherukka-karpalomehua. Sekoita seos lopun mehun kanssa ja lisää varovasti hyytyneen pohjan päälle. 

Anna hyytyä jääkaapissa ja koristele mieleiseksesi. 

maanantai 24. joulukuuta 2012

Suklaa-pähkinäkakku

Rakkauden talo 2-blogissa törmäsin niin herkullisen kuuloiseen kahvikakkuun, että ohje oli pakko ottaa ylös ja kokeiluun. Näitä tein myös joulumuistamisiksi mieheni isovanhemmille. 

Tämän postauksen ohella toivotan kaikille lukijoilleni oikein ihanat ja makoisat Joulut.

















250 g voita tai margariinia
250 g sokeria
250 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 munaa
100 g rouhittua pähkinää
100 g taloussuklaata karkeana rouheena
1 tlk (40 g) coctailkirsikoita 

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään.
3. Lisää kananmunat yksitellen voi-sokerivaahtoon, lisää jokaisen munan jälkeen pari rkl jauhoseosta.
4. Sekoita pähkinät, rouhittu suklaa ja kirsikat loppuun jauhoseokseen.
5. Sekoita jauhoseos taikinan joukkoon.
6. Korppujauhota vuoka (2 litraa), lusikoi taikina vuokaan. Taikina on varsin kiinteää ja jää "kökkäreille" vuokaan - anna jäädä, älä tasoittele.
7. Laita kakkuvuoka kylmään uuniin alimmille kannattamille.
8. Säädä uuni 170 asteeseen, paista 1½ tuntia.
Maku paranee säilytyksen aikana, parhaimmillaan noin viikon kuluttua.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulutortut

Meidän 3-vuotiaamme kanssa sujui hyvin joulutorttujen valmistus.
Osasta torttuja teimme enkeleitä ja osasta perinteisiä tähtiä. 
Marmeladin lisäsimme vasta taittelujen jälkeen, etteivät kulmat ala irvistämään uunissa ollessaan. 















Tarvitset:
1 paketti Myllyn Paras-torttutaikinalevyjä
1 rasia luumumarmeladia

Koristeluun;
tomusokeria

Sulata pakasteiset taikinalevyt n. 15 minuuttia huoneenlämmössä.
Kaulitse levyjä hieman, sitten puolita levyt neliön muotoisiksi paloiksi.
Tee neliön jokaisesta kulmasta viilto kohti keskustaa, jätä keskelle muutaman sentin mittainen alue leikkaamatta.

Tähtiä varten taita joka toinen sakara keskustaan.
Enkeleitä valmistaaksesi taita molemmat yläkulman sakarat keskelle, samoin molemmat toiseksi alimmat.
Lopuksi lisää keskelle nokare marmeladia ja paista 225 asteisen uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.

Koristele jäähtyneet tortut tomusokerilla. 

lauantai 8. joulukuuta 2012

Pienen prinsessan talvinen ristiäiskakku

Sain suuren kunnian tehdä täytekakun luokkalaiseni lapsen ristiäisiin.

Tämä päivä, päivistä herkin,
nimen saat ja kasteen merkin.
Olkoon päiväsi jokainen
kauneutta täynnä ja onnellinen.





















Pohjana sokerikakkupohja.
Täytteenä kermavaahtoa, banaania ja persikkaa.
Kosteuseristeenä sokerikreemi, pinnalla vaahtokarkinmakuinen kaulintamassa.
Koristeet ovat myös vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa, pinnalla sipaus kimallejauhetta.