Ajattelin kerätä muutamia vinkkejä, kuinka kuppikakuista saa näyttäviä.
Tässä esittelen nyt neljä erilaista tapaa, joissa olen käyttänyt mm. ullanunelmasta ja confetista tilaamiani tuotteita.
1. Perhos-kuppikakut
Koristelumassaa värjäsin vaaleanpunaisella pastavärillä ja otin siitä perhosmuotilla paloja.
Kuivatin paloja muotoonsa yön yli ja seuraavana päivänä ripottelin pinnalle vaaleanpunaista kimallejauhetta.
Leivoksen päälle pursotin kermavaahtoa, ripottelin puna-valkoista värisokeria ja asettelin perhoset.
2. Brush embroidery
Koristelumassaa värjäsin vaaleanvihreällä ja otin pyöreällä muotilla sopivan kokoisia paloja.
Siloittelin hieman leivoksen pintaa veitsellä. Massaa kostutin hieman vedellä alapinnalta, jotta se jäisi leivokseen paremmin kiinni.
Brush embroidery-kuvio saadaan aikaan pikeerillä, vedellä ja siveltimellä.
Eli ensin pikeerillä tehdään aivan tiheästi mutkitellen halutun kuvion ulkoreunan mukaan. Sitten kostutetaan hieman sivellintä vedellä ja levitetään pikeeriä kuvion sisäänpäin. Aina tehdään pieni osio kerrallaan, ettei pikeeri ehdi jähmettyä. Lopputulos on näyttävä.
3. Kuvioalustaa apunakäyttäen
Ensin kaulin valkoisen koristelumassan levyksi, jonka jälkeen painoin kuvioalustalla halutun kuvion massaan.
Siloittelin hieman leivoksen pintaa veitsellä. Otin kukkamuotilla sopivan kokoisen palan, kostutin sen alta ja asetin leivoksen päälle.
Loppusilauksen antaa kimallejauhe, joka tässä tapauksessa oli väriltään vuokaan sopiva lila.
4. Sokeripitsi (sugarveil)
Sokeripitsijauhetta ja muottia käyttäen tein pitsikuvion, josta on helppo leikata haluttuja kuvioita.
Koristelumassan värjäsin taivaansinisellä, kaulin levyksi ja otin pyöreitä muotoja.
Kostutin massaympyröiden alapuolen ja kiinnitin leivoksiin.
Sokeripitsin alapuolta myös kostutin, että jää massaan kiinni hyvin. Sitten vain asetin pitsin haluamallani tavalla massan päälle ja tasoitin.
Loppukevennyksenä vielä herra 3-vuotiaan taidonnäytteet :) Hän on kova auttamaan ja olikin oikein mielellään mukana tekemässä koristeita ja värittämässä niitä elintarvikeväreillä.